Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

RSS

 Pe ja La 16-17.7.10
18.07.2010 09:48

PERJANTAI 16.7.10
Grindavik – Blue Lagoon – Keflavik
Ajomatka 50 km, YHT. 2.731 km
Ei kovin kylmä aamu, +10 astetta, mutta tuuli oli aika raivokas. Hyvä että telttailijoiden kodit pysyivät ollenkaan maassa. Aurinko lämmitti auton nopeasti ja aamupalan jälkeen aloitettiin pakkaushommat. Harvinainen reissu, sillä tuntuu että kaikki kamat mahtuvat mukavasti kyytiin. Miten sitten käy laukkujen painon kanssa, on kokonaan toinen juttu… vain 20 kg saa olla matkatavaroita!
Kun oli saatu pakattua ja hieman siivottuakin, ajoimme leirin pikkuisen epäsiistille tyhjennyspaikalle, jossa kemssa ja harmaavesi poistettiin viimeisen kerran, vesisäiliö täytettiin ja matot puisteltiin. Ei ole erityisen kätevää että Islannin tuhkaisissa ja märissä oloissa käytetään kokolattiamattoa asunto-osassa ja ohjaamossa. Jonkinlaiset kura- tai kynnysmatot sopisivat paremmin.
Lähdimme leiristä vilkkaan oloisen kalasataman kautta ja täydensimme taas blogin rantakahvilassa, jota ei aluksi meinannut löytyä. Bryggjan kun oli niin kalastuslaivojen ja verkkokasojen seassa, ettei sieltä ensin edes arvannut etsiä.
Kun muodollisuudet oli hoidettu super-avuliaassa paikassa, ajoimme erääseen koko Islannin turismihuipentumista, Blue Lagoon kuumavesikylpylään. Paikka on mustien laavamöykkyjen keskellä sinisenä keitaana, eikä edes mitenkään pienenä. Parkkipaikalla oli busseja ja matkailuautoja runsaasti henkilöautojen lisäksi. Luultavasti täällä käy tuhansia pulikoitsijoita päivässä.
Tutustumiskierroksen jälkeen päätimme pulahtaa jonkkaan, kuten kilttien turistien kuuluu. Pääsymaksu ei ole ihan halpa, 28 euroa, paitsi eläkeläiseltä 7 €! Ison n. 1,5 m syvän altaan veden sanottiin olevan n. 35-asteista. Se olikin tavallista lämpimämpää ja suuren altaan muutamissa paikoissa vesi oli suorastaan kuumaa, oltiin silloin kai lähellä tulevaa kuumaa vettä. Tosi rentouttavaa lillumista.
Blue Lagoon poikkeaa muista kokemistamme ammeista siinä, että se on täytetty aika suolaisella ja muutenkin mineraalipitoisella merivedellä. Sen huomasi mm. siitä, että siinä kelluminen oli helpompaa. Höyry- ja tavallisia saunoja oli useita, eikä missään ollut ruuhkan tuntua, kiitos lammikon suuren koon. Monet myös hieroivat vaaleaa silica-savea naamaansa. Eri puolilla allasta oli tähän tarkoitukseen saviämpäreitä. Kaunistaa kuulemma kenet tahansa… ja sitä Ansukin  yritti!!
Suomenkieltä kuultiin monessa kulmassa allasta.  Keskellä laguunia oli tietysti allasbaari, josta sai erivärisiä ja mielenkiintoisen näköisiä juomia.
Ravintola, näköalatasanne, kävelytiet, matkamuistomyymälä yms. kuuluivat tietysti kuvaan. Kuka tai mikä tämän ikinä omistaakin, tekee luultavasti jonkin verran tiliä…
Laguunissa olisi viettänyt pitempäänkin kuin puolitoistatuntisen,

mutta auton palautus kutsui. Ajoimme Reykjanesin niemen ympäri jälleen varsin möykkyisen laavakentän maisemissa samaa tietä jolla kaksi viikkoa sitten koimme ensimmäiset Islannin kilometrimme. Mannerlaattojen saumakohdassa pysähdyimme poimimaan hieman tuhkaa mukaan Suomeen vietäväksi.
Sitten vain auton tankkaus ja palautus, joka sujui leppoisasti ja nopeasti. Täytyy sanoa, että tytöt osaavat hommansa! Touring Carsin henkilökunta ajoi meidät läheisen Keflavikin lentokentän viereen entiseen amerikkalaisten pikku tukikohtaan. Jenkkien lähdettyä viisi vuotta sitten kasarmialue on vähitellen muodostunut islantilaisten uudeksi asuntoalueeksi, joskaan ei mitenkään erityisen viehättäväksi.
Jonkinlaisen käsityksen amerikkalaisten ponnisteluista saa kun muistaa, että täällä palveli noin 50.000 (!) jenkkisotilasta, Keflavik oli siis ylivoimaisesti Islannin toiseksi suurin kaupunki.
Kävimme turneen päätteeksi lähiruokalassa syömässä ensimmäistä kertaa ravintolasapuskat tällä reissulla perinteisen pizzan muodossa. Mutta itse tuote oli aika erityyppinen kuin mihin Suomessa on totuttu. Taikina oli kuohkea, jotenkin kevyt ja paksuudeltaan jossain italialaisen alkuperäisen ja amerikkalaisen pullapizzan välimaastossa. Ihan hyvä vaikutelma siitä jäi.
Paljon muuta ei kannattanut enää tehdäkään, sillä herätys on aamulla klo 05 ja kuljetus kentälle lähtee 06.
ooo Islannin kerroksesta jäi hyvä maku, vaikka säät hieman temppuilivatkin. Täälläkään ei kesällä kuuluisi tuulla niin paljon pohjoisesta kuin nyt tapahtui. Aika monta sade- ja sumupäivää haittasi pikkuisen laajojen maisemien katselua, mutta onhan juttu niinkin, ettei kai kukaan tule Islantiin ”etelän lomalle”.
Taas korostui se juttu, että tällaisissa autioissa maissa matkailuauto on se oikea tapa reissata. Keittiö, klosetti ja nukkumatilat lämmityksineen ovat aina mukana. Islannissa myös voi aika vapaasti leiriytyä maastoon sillä tilaa kyllä löytyy.
Jos joku suunnittelee Islannissa käyntiä, kannattaa muistaa että juuri näihin aikoihin tännekin alkaa ilmaantui eurooppalainen lomaryntäys. Sen huomasi myös autoa palauttaessa, sillä lähes kaikki TC:n pelit olivat liikenteessä. Luulimme aluksi että olimme tulleet väärään paikkaan, kun matkailuautoja ei näkynyt missään! Pari viikkoa sitten kun me lähdimme, tontilla oli varmaankin parisenkymmentä autoa, joten näkymä oli hieman erilainen.  
Kahden viikon kierroksella saimme mittariin 2730 km. Kun saaren kiertävän 1-tien rengas on 1.300 km, niin jonkun verran muutakin päästiin näkemään.

Ansun,  ensikertalaisen mielipide: Voin täydestä sydämestäni suositella Islantia  henkilöille, joille luonto merkitsee jotain. Sen kauneutta ja ihmeellisyyttä ei voi sanoin eikä kuvin kuvailla, se pitää itse nähdä ja kokea.  Myös lukuisat uima- ja kuumavesialtaat ovat mukavana lisänä… Islanti ei ole niin kallis kuin joskus aikaisemmin. Monet asiat ovat suunnilleen Suomen hintatasoa, jotkut hieman halvempia, jotkut kalliimpia.  Säätila voi olla melkein mitä tahansa, paitsi helteinen. Lämpöisiä vaatteita tarvitaan kesälläkin jo yksin huimien tuulien takia. Henkilökohtaisesti oikea valinta on tietysti matkailuauto, jonka voi kätevästi vuokrata suomalaiselta Touring Carsilta. Silloin kaiken palvelun saa suomenkielellä. www.keytofreedom.com.
 
Lauantai 17.7.10
Keflavik – Helsinki
Herätys kello 05.00 toimi hyvin oveen koputtamalla. Runsaan aamiaisen jälkeen klo 06.00 n. viiden minuutin päähän lentokentälle. Keflavikin lentokentällä, joka valittiin maailman parhaaksi v. 2009 oli hämmästyttävän vilkasta heti aamutuimaan. Buukaukset meni sujuvasti ja kone lähti ajallaan 07.55. Puoliväliin Islantia oli pilvetöntä, joten nähtiin ilmasta käsin Reykjavikin kaupunki, jäätiköitä ja isoja jokia.
Seuraavaksi maata nähtiin Trondheimin upeiden vuonojen seuduilla. Suomeen tultiin Porin vierestä ja klo 14.05 pyörät koskettivat helteistä kotimaan kamaraa. Lämpötilaero oli dramaattinen lähes 20 astetta lämpöisempää kuin Islannin aamuauringosta ja jälleen kovasta tuulesta lähdettäessä.
Kiva olla taas kotimaassa, ei tajuttukaan että Suomessa on näin paljon puita!

( Päivitetty: 18.07.2010 09:56 )

Linkki
1. 2. 3. 4. 5.




 To 15.7.10
16.07.2010 15:08

TORSTAI 15.7.10
Pingvellir (Armannsfell  – Selfoss – Reykjavik – Grindavik
Ajomatka 210 km, YHT. 2.681 km
Oli lämmin yö ja aamu, ulkona 10 ja sisällä 17, vaikka oli varsinainen hernerokkasumu. Kotijärvestä ja tulivuorestamme ei näkynyt häivähdystäkään, vaikka ainakin eilen ne olivat tuossa vieressä. Mutta eipä kulunut kuin parikymmentä minuuttia, niin sumu oli poissa ja järvi sekä vuori paikallaan. Harvoin on nähty sumun häviävän sellaisella tehokkuudella ja tilalla oli jokseenkin pilvetön taivas. Kaiken lisäksi oli aivan peilityyni.
Aamupalan jälkeen ajoimme Pingvllirin opastuskeskukseen ihan vain katsomaan mitä sinne kuului. Olimmehan vierailleet siellä jo melkein kaksi viikkoa sitten lauantaina. Vähän yli klo 9 siellä oli vilkas meininki päällä, paljon autoja ja useita busseja. Mutta eipä tässä ollakaan kuin runsaan 50 km päässä pääkaupungista.
 Kansallispuiston keskuksesta ajoimme etelään järven rantaa ja sitten aika suurta jokilaaksoa seuraillen. Aluksi joka puolella oli sitä islantilaismetsää (pensaikkoa) mutta kun järvi jäi loitommalle, puut katosivat ja tilalle tuli ruohoniittyjä.
Kun metsikköalue alkoi uudelleen, kohtasimme aivan ennen kokemattoman ilmiön. Pusikot ja rinteet olivat täynnä mökkikyliä ja yksittäisiä mökkejä. Olisiko tämä Reykjavikin asukkaiden kesänviettoaluetta? Pieniä rakennuksia oli nimittäin hajallaan joka puolella sadoittain ja mökkikylien tienviittoja vähän väliä.
Päätimme vielä olla turisteja sen verran, että ajoimme 5 km reitiltä sivuun katsomaan Keridin pienen tulivuoren kraatterijärveä. Kyseessä oli van n. 50-metrinen lampi, mutta aika eksoottinen se oli ja vieressä oli toinen vielä mustanpuhuvampi kuiva kuoppa. Onkohan kukaan kyennyt laskemaan Islannin tulivuoret ja kraatterit?
Täyskäännös, eikä aikaakaan kun tulimme taas tutulle ykköstielle ja käännyimme sitä pari kilometriä väärään suuntaan, poispäin Reykjavikista, koska halusimme nähdä Selfossin 6.500 asukkaan kaupungin ja sen kuuluisan vanhan sillan. Selfoss muuten on koko Islannin etelärannikon suurin taajama. Mutta ei se millään tavalla erikoisen viehättävältä näyttänyt, joskin pääkadun pätkä oli aika vilkas.
Piipahdimme pääkadulla uusien ja vanhojen kirjojen kauppaan. Islantilaiseen tyyliin siinä nimittäin oli kahvila ja ilmainen internet. Tämä kirjakauppa-kahvila –yhdistelmä tuntuu olevan yleinen ilmiö tällä saarella. Suomessa sellaisia ei oikein taida tavata? Omistajarouva oli piipahtanut Helsingissä ja Porvoossa ja ihmetteli kun ei tahtonut löytää merta, koska aina oli puita edessä!!
Blogin ja kuvien päivitys lattejen kera ja matkaan kohti valtameren rantaa. 10 km myöhemmin olimme entisessä vilkkaassa kauppakaupungissa Eyrarbakkista, jossa oli aika monta vanhaa taloa, mutta enää vain 560 asukasta. Tanskalaiset olivat 1750-luvulla rakentaneet tänne  kauppapaikan ja erään koko rannikon ensimmäisistä taloista v. 1756.
Ajoimme aika suuren Olufsa-joen suun poikki ja takaisin ykköselle Hveragereissa. Se reitti kiersi hieman, mutta palkitsi komealla näköalalla Selfossin laaksoon, sillä päätie nousi lyhyellä matkalla aika korkealle. Piti oikein pysähtyä tarkkailemaan näkyä.
Ylätasanko on erittäin laavapitoista maisemaa ja siellä täällä haisi rikki ja näkyi höyryäviä rinteitä. Sen verran korkealla oltiin, että Reykjavik alkoi näkyä jo noin 30 km päästä. Vaikka kaupungin seutuvilla ei asu kuin runsaat 200.000 ihmistä, tuntuu se suuremmalta mataluutensa ja laajuutensa takia.
Ajoimme pääväyliä pitkin ensin Perlan vesisäiliöille, kukkulalle kaupungin laidalla. Rakennuksen näköalatasanteelta oli hienot näköalat joka suuntaan varsinkin kun taivas oli edelleen sininen, lämpöä tuollaiset 18 astetta ja tuulikin maltillinen.
Miltei jalkojen juureen avautui muun maiseman ohessa kaupungin ”Malmi”, kotimaan lentojen vanha kenttä hotelleineen. Jos Reykjavik olisi Helsinki, kenttä varmaankin haluttaisiin sulkea, rakentaa tilalle asuntoja ja pistää uusi kenttä vähintään 50 km päähän korpeen. Näin ei täällä näytetä suunniteltavan, sillä kentän laitaan on nousemassa uusi aika iso hotellirakennus.
Vierailimme pikaisesti (suhteellinen käsite…) meille jo tutussa läheisessä ostoskeskuksessa ja sitten ajoimme rantatietä niin lähelle keskustaa kun matkailuautolla viitsi mennä. Löysimme kahden korttelin päästä Reykjavikin ykköskadusta ihan satamaa vastapäätä hyvän parkin. Erikoista oli ehkä se että lähimpänä meitä sijaitseva laiva sattui olemaan suomalainen Kristina Regina. Kuinkahan se on voinut näin paljon ajaa harhaan…?
Teimme kauniissa kelissä kaupunkikävelyn ja saimme heti Reykjavikista miellyttävän käsityksen. Kaikki oli pienellä alalla ja talot voittopuolisesti pieniä ja aika vanhoja. Ja tietysti myös värikkäitä, sillä täällä ei maalissa säästetä. Monet niistä saattavat näyttää puutaloilta, mutta todellisuudessa seinät on päällystetty aaltopeltilevyillä. Joskus saattaakin nähdä hieman ruostuneen vanhan talon.
Kiipesimme ylös kukkulalle, jolla sijaitsi kaupungin hurjan kokoinen betonikirkko. Se on kaikesta päätelleen arkkitehdin suunnittelema, sisältä paljon pelkistetympi kuin ulkoa… Kirkon edessä oli amerikkalaisten Islannin kansalle lahjoittama Leifr Eiricssonin, eikun Leifur Eirikssonnin, eikun Leif Eiriksonin (kirjoitetaan näköjään monella eri tavalla) patsas.
Tämän Pohjois-Amerikan löytäjän pysti oli lahjoitettu Islannin 1.000-vuotisen historian kunniaksi vuonna 1930. Ainakin jenkit näyttävät tietävän, että viikingit olivat löytäneet Vinlandin, New Foundlandin tuollaiset 500 vuotta ennen kuin Kolumbus löysi lämpimämmät Karibian saaret.
Sitten vaan takaisin autolle ja pois pääkaupungin hulinasta. Ainakin kauniilla ilmalla pääkatu Laugavegur oli todella vilkas. Muutenkin Reykjavikin pikatutustuminen jätti kaupungista oikein miellyttävän kuvan. Säällä oli varmasti osuutensa asiaan, mutta muutenkin kaupungin keskusta on kuin iso kirkonkylä mataline värikkäine rakennuksineen ja suurine määrineen pikku kauppoja, kahviloita ja ravintoloita.
Viimeiseksi autoyöksi ajoimme tuttuun paikkaan, Keflavikin niemen etelärannan Grindavikiin, jossa vietimme myös ensimmäisen yön päivää vaille kaksi viikkoa sitten. Kaunis ilma senkuin jatkui, mutta tuuli nousi vähitellen aika kovaksi, vaikka tulikin takaa luoteesta. Saimme vielä soiton Touring Carsin toimistosta. Kyselivät että emme kai ole itärannikolla, sillä siellä tuulee kohta myrskyisästi. No onneksi olemme oikeastaan mahdollisimman kaukana sieltä.
Auto on luovutettava huomenna klo 16. Se tarkoittaa aamulla siivoamista, järjestelyä ja pakkaamista. Sitten menemme 3 km päässä, keskellä autiota laavakenttää sijaitsevaan Blue Lagooniin (Siniseen Laguuniin), saaren kuuluisimpaan kuumavesiuimalaan, jossa voimme 35-42 asteisessa mineraalijärvessä pyyhkiä matkan pölyt ja muutenkin rentoutua pari tuntia.
Viimeisen yön olemme lentokenttähotellissa, sillä kone Suomeen lähtee jo klo 07.55.

Illan mittaan leiri tuli melko täyteen ja Touring Carsin autojakin oli ainakin 3 kappaletta.


Linkki
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 1.000




 Ke 14.7.10
15.07.2010 14:47

Keskiviikko 14.7.10
Kroksfjardarnes – Bifröst – Husafell – Pingvellir (Armannsfell
Ajomatka 219 km, YHT. 2.471 km
Viileän sorttinen yö mutta lupaavan aurinkoinen aamu. Huimaa kuinka erilainen valaistus tänä aamuna oli verrattuna eilisen illan auringonlaskun aikoihin. Pengertie ja levähdyspaikat edustan erikoiset vinot pitkulaiset luodot näyttivät täysin erilaisilta.
Heti avajaisiksi ajoimme 3,5 km pituista pengertietä lahden yli ja kiipesimme kauniissa laaksossa jälleen yhden niemen poikki. Täällä kääritään heinät valkoisiksi muovipaketeiksi, emmekä ole missään nähneet niitä enempää kuin täällä, vaikka niitä joka puolella esiintyykin.
Niemen korkeimman kohdan ylityksen jälkeen alkoi tietysti perinteinen laskeutuminen seuraavan lahdelman reunalle. Siellä kurvasimme Burdardalurin 250 hengen pikkukaupunkiin kohtalaisin odotuksin. Olimme nimittäin lukeneet, että juuri täältä lähti kesäkuussa 2000 Leif Eriksonin viikinkilaivan replika samalle reissulle kuin aito alus 1000 vuotta aikaisemmin, siis Grönlannin kautta Pohjois-Amerikan New Foundlandiin, jota viikingit kutsuivat viinimaaksi.
Meillä ei ole varmaa tietoa mitä mieltä Eriksonin Lefa olisi tämän päivän Burdardalurista, mutta meidän kokemustemme perusteella kyseessä on yksi ikävimmän näköisistä islantilaisista pikkukaupungeista mitä me olemme tavanneet. Talot olivat hajallaan kaukana toisistaan ja satama muodostui yhdestä 6 m purjeveneestä ja pienestä työlautasta. Ei mikään turistipyydys tämä kylä. Rantakahvilassa latte oli sentään kohdallaan.
Matka jatkui etelään ja 42 km myöhemmin tulimme jälleen tielle numero 1. Risteyksestä oli Reykjavikiin 110 km, mutta sehän oli meille liian vähän, joten pientä kiertoa oli vielä tiedossa. Ensin piti pysähtyä aivan tien vieressä olevalla Grabrokin tulivuoren kraatterilla, joka on geologisesti erittäin nuori. Pieni kraatteri oli purkautunut niinkin hiljattain kuin 800-luvulla ja suurikin vain 3000 vuotta sitten. Ilmankos laava oli vielä ihan mustaa.
Ylös vei kalteva polku ja 315 rappusta, mutta maisema ja kraatteri olivat vaivan arvoiset. Alhaalla oli ennätyslämmintä, yli +18, mutta kun oltiin ylhäällä, oli tuuli taas sitä luokkaa, että täytyi pitää hatusta kiinni. Vaikka täällä kraattereita riittääkin, niihin pääsee harvoin kurkistamaan sisälle, eikä tässä ollut edes vettä pohjalla.
13 km myöhemmin poistuimme ykköstieltä kohti itää. Ensin pysähdyimme Reykholtissa ihmettelemässä kahden talon kylän aika isoa hotellia ja melkein yhtä suurta kirkkoa ja jotain kerrostaloa. Mitähän nekin tekevät täällä keskellä kaunista laaksoa kaukaisten maatilojen ympäröimänä, kun ei juuri tässä kohdassa edes ole kuumia uima-altaita, vaikka siellä täällä maa lähistöllä höyrysikin.
Seuraavaksi luulimme pysähtyvämme Husafellin lomakeskuksessa, mutta pitikin stopata jo aikaisemmin, sillä aivan tien varteen sattui putoukseksi ja koskeksi kummallinen nähtävyys, josta emme tienneet mitään. Nimittäin Hraunfossin ja Barnafossin putoukset ja koski.
Onhan tässä putouksia nähty, mutta ei tällaista. Ylävirran puolella on Barnafoss, joka kuohuaa kapeassa kalliouomassa ja sukeltaa kerran luonnon kivisillan ali vesi valkoisena. Parisataa metriä myöhemmin joki virtaa aika rauhallisesti, mutta sivulta kallioseinistä tulee eri kokoisia putouksia jokeen, vaikka siellä ylhäällä ei ole minkäänlaista uomaa tai järveä. Kävimme sillan yli oikein varmistamassa asian.
Yli 500 m matkalla on laavakerrosten välissä lähteitä, joista riittää vettä isommiksikin putouksiksi, jotka siis tulevat erikoisesti jokeen suoraan sivulta kuin seinän läpi!
Ennen Husafelliin saapumista maisemaan alkoi ilmaantua runsaasti islantilaista metsää, jota ehkä muualla kutsuttaisiin suurikokoiseksi pensaikoksi. Tehän tiedätte mitä pitää tehdä jos eksyy islantilaiseen metsään? On noustava seisomaan… Mökkien katot näkyivät puiden latvojen yläpuolella. Molempia oli paljon. Täällä on myös lentokenttä, eli sorakiitorata.
Ensin kurvasimme autiolla paikalla sijaitsevan Husafellin kauniin kirkon luo. Sen viereen oli joku humoristi tehnyt jonkinlaisesta rehusiilosta kesämökin näköisen tornimaisen rakennelman. Mökin pyöreän tornin päälle.
Sitten jatkoimme leirintäalueen, uima-altaan ja lomakylän etsimistä. Ne löytyivätkin muutaman sadan metrin päästä ja pähkäilimme, että jäämmekö tänne yöksi, kun tuo sääkin oli yllättäen lähes 20-asteinen ja superkaunis. Kyseessä on kuitenkin mitä ilmeisimmin jonkinlainen islantilaisten suosima lomapaikka. Seutu oli tulvillaan lapsiperheitä ja leirintäaluekin oli aika täynnä. Mökkikylässä oli varmaankin yli 50 erilaista mökkiä.
Tulimmekin siihen tulokseen, että seutu on ”erakoituneille” maisematuristeille liian rauhatonta, vaikka Ansua hieman houkutti uima- ja kuuma-vesialtaat, niin silti jatkoimme matkaa. Tosin ensin täydensimme blogin tekstit ja kuvat paikallisen netin turvin.
Asvaltti loppui ja jouduimme aika huonokuntoiselle soratielle kohti Pingvelliriä, joka odotti 63 km päässä. Husafellin toimistossa meille kerrottiin, että tie on ihan asiallisessa kunnossa jopa matkailuautolle, niitä kulkee siellä säännöllisesti. Nyt kokemuksen jälkeen olemme hieman eri mieltä tien kunnosta, mutta kyllä siitä selvittiin ihan OK, kunhan ajettiin riittävän hiljaa.
Noin 10 km tätä tietä jäätikön reunassa ajettuamme kohtasi meitä uskomaton näky! Ne yhdeksän tsekki-Hummeria, jotka jo olimme nähneet muutamassa paikassa, tulivat sivutietä Langjäkullin jäätikön suunnasta meitä kohti yhtenä letkana. Komea näky ja varsinainen sattuma, onhan täällä sentään tilaa ajella toisia tapaamattakin.
Jatkoimme hissun kissun täristävää matkaa ja hieman puolivälin jälkeen tie parani oleellisesti. Olivat jostain syystä rakentaneet tänne erämaalaaksoon aika uuden ja leveän tien islantilaisesta helposti saatavilla olevasta raaka-aineesta, mustasta ”sorasta”. Niinpä ei enää mennyt pitkään, kun tulimme lähelle Pingvellirin kansallispuiston keskusta.
Teimme sapuskaksi erinomaiset islantilaiset porsaankyljykset. Jos ei ole tullut aikaisemmin mainittua, niin nyt mainitaan, että jopa valmiiksi marinoidut lihat ovat täällä osoittautuneet erinomaisen maukkaiksi. Mutta pannulla ne piti paistaa, sillä suunniteltu retken toinen hiiligrilli-illallinen kaatui siihen, että hieman ennen perille tuloa alkoi tulla aika reippaasti vettä.
Ruokailun jälkeen käänsimme auton tulosuuntaan ja ajoimme muutaman kilometrin takaisin komean laakson puolelle ja jäimme siihen pienen järven rannan tuntumaan yöksi. Sadekin kuivui kokoon illan mittaan ja aurinko valaisi vastarannan vuoret. Lämmintäkin oli illalla vielä +11 astetta.
Niin on aika sujunut vauhdikkaasti, että nyt on edessä toiseksi viimeinen yö autossa.

( Päivitetty: 15.07.2010 15:09 )

Linkki
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 1.000




 Ti 13.7.10
14.07.2010 19:35

TIISTAI 13.7.10
Blönduos – Hvammstangi – Holmavik – Drangsnes - Kroksfjärdarnes
Ajomatka 335 km, YHT. 2.252 km
Jotenkin tuntui oudolta tänä aamuna. Oli nimittäin koko reissun lämpöisin aamu, sisällä +19 vaikka ei yöllä lämmitetty, illalla vaan, ja ulkonakin 12 astetta. Aurinkokin kurkisteli puolipilviseltä taivaalta, joka vielä päivän mittaan kirkastui entisestään.
Teimme vielä ihan pienen Blönduosin kyläkierroksen joen kummallakin puolella ja lähdimme ykköstietä kohti Reykjavikia. Tie noudatteli rannikkoa, mutta ei aivan rannassa. Maisema oli avaran niittymäistä, eikä pitkästä aikaa ollut kovinkaan korkeita mäkiä.
Parin suuren joen ylityksen jälkeen käännyimme aika pohjoistuulisessa, mutta kauniissa kelissä pois ykköseltä 6 km päähän Hvammastangin pikkukaupunkiin ihan vaan yleisestä mielenkiinnosta ja käydäksemme (viimeisen kerran) ruokakaupassa.
Kävimme katsomassa kaupungin uima-altaan, sellainen on jokseenkin jokaisessa kylässä. Täällä oli vaan niin, että leirintäalue oli noin kilometrin päässä ylärinteeseen, joten uimakeikka olisi täällä yöpyjille luultavimmin autokeikka.
Piipahdimme tuulisessa pikku satamassa ja kauppakin löytyi sieltä. Laiturissa seisoi kaunis n. 14 m troolari, joka teki hyljereissuja. Viereisen laiturin suurempi kalastusalus oli aikamoinen romu. Ei varmaan käytössä enää.  Kävimme myös viereisessä turisti-infossa ja saimme kuulla että toinen henkilökunnan edustaja oli viime vuonan viettänyt 9 kuukautta opiskelemassa Joensuussa, eikä lakannut ihmettelemästä että kuinka jossain voi olla niin paljon puita kuin Suomessa.
Hvammastangin käynnin kruunasi piipahtaminen viereisessä kahvilassa nettiä lainaamassa (400 Ikr/puoli tunia = 2,6 euroa). Sen henkilökunnan edustaja oli käynyt maaliskuussa koulunsa retkellä Suomessa!
Takaisin ykköselle ja etelään. Pitkän Hrutafjördurin kierron jälkeen toista rantaa pohjoiseen. Tarkoituksena oli piipahtaa edes pikkuisen täältä alkavalla länsivuonojen niemimaalla vaikka tiesimme, ettei aika enää riitä kuin pintaraapaisuun. Tämänkin tien päässä sijaitsevaan Isarfjodruriin oli risteyksestä 333 km johtuen jatkuvasta vuonojen kiertelystä.
Emme voineet olla miltei heti pysähtymättä pienelle Bodeyrin hiekkaniemelle, jossa vanha hotelli oli rakennettu jokseenkin mereen. Alakuloisen näköinen pikku yhdyskunta, mutta onneksi joku sentään teki entisöintitöitä. Nurkan takana oli ihan kelvollinen pikku leirintäalue, jonne mahtuisi vaikka 50 asuntoautoa. Ja tässäkin korpileirissä oli vesivessat. Ovatkohan puuceet Islannissa kiellettyä tavaraa?
Myös kemssan tyhjennyspaikka löytyi!
Vielä satakunta kilometriä vuoroin hiekka, vuoroin asvalttitietä upeiden vuonojen reunoja seuraillen ja olimme Holmavikin 350 asukkaan pikkukaupungissa. Matkalle sattui pari aika korkealla piipahtanutta ylitystä ja vastaavasti melkoinen syöksy takaisin merenpinnan tasalle. Kaunista, kaunista…
Holmavikissä kävimme turisti-infossa kyselemässä neuvoa, mikä tie aikapulasta kärsivän matkailijan kannattaa valita. Meille suositeltiin samaisen vuonon ympäri kiertävää tietä, jota voisi jatkaa n. 100 km ennen kuin olisi heitettävä ympäri ja tultava omia jälkiä takaisin. Matkalle pitäisi sattuman myös muutama kiva kuumavetinen uimapaikka. Tankkasimme ja otimme neuvosta vaarin.
Holmavikissä talon edustalta bongattuja...
Muuten näyttää siltä, että koko Islannissa on vallalla käytännössä yksi polttoainiden hinta. Kallein näkemämme diesel on ollut 190,4 kruunua ja halvin tasan 190. Bensa on nelisen kruunua kalliimpaa. Näin dieselin hinnaksi tulee n. 1,30 €. Bensa on siis halvempaa ja disel, niin kuin täällä kirjoitetaan, hieman kalliimpaa kuin Suomessa.
Jatkoimme matkaa Steingrimsfjördurin ympäri ja nousimme aika huonokuntoista soratietä komeiden kukkuloiden yli, ja jokilaakson tultua näkyviin sama juttu alaspäin. Pysähdyimme 25 km kuluttua Holmavikin suosittelemassa uimapaikassa Laugarhöllissa. Maalaismaiseman keskellä jokilaaksossa hotellin kyljessä sijainnut allas ei olemukseltaan oikein innostanut, mutta menimme kuitenkin lähemmäs katsomaan tilannetta – havaitaksemme ettei altaassa ollut vettä! Kiva juttu näin keskikesällä. Kaiken lisäksi laaksossa oli pilvetön taivas ja 16 astetta lämmintä, joten milloinkahan tässä altaassa on vettä jos ei nyt?
Kun juuri tämä soratiekin oli poikkeuksellisen huono jopa islantilaiseksi, päätimme jättää matkan jatkamisen sikseen ja valitsimme Drangsnesin niemen kiertävän pikkutien. Hyvä valinta sillä tämä pieni soratie oli maisemaltaan todella kaunis. Rantanäkymät olivat upeat ja tie piipahteli muutamaan otteeseen korkealla, josta oli hienot näkymät vaahtopäiselle merelle. Tuuli oli nimittäin melkoisen voimakas edelleen ja kylmä koska tuli pohjoisesta.
Drangsnesin 75 asukkaan kylässä pysähdyimme kalasataman tuntumaan ruokailuhommiin. Ensin piti kuitenkin käydä laiturilla katsomassa kun aika iso kalastusalus purki lastinsa laatikoihin ja rekka lähti kuljettamaan niitä edelleen. Kalasaaliista tunnistimme vain halibutin (ruijanpallas), samanlaisia kuin saimme saaliiksi kalaretkellä Alaskassa, mutta paljon pienempiä. 
Kävimme myös pulikoimassa kylän uima-altaassa, mutta juuri siihen kävi pohjoinen tuuli turhan ikävästi ja taisi viillyttää vedetkin, joten emme viihtyneet sielläkään pitkään. Toinen vaihtoehto olisi ollut erikoinen; pääkadun reunassa kolme kunnallista kuumavesiammetta aivan meren rantakivikossa. Ne olisivat olleet ilmaisia kenelle tahansa ja lämpöisempiä!
Koska ilta oli vielä nuori, jatkoimme niemen kiertämistä ja tulimme 92 km lenkin jälkeen takaisin Holmavikiin.
Siellä katselimme maisemia ja yöpaikkaa, mutta emme motivoituneet jäämään Holmavikin yllättävän täynnä olevalle leirintäalueelle, jossa kalusto oli islantilaiseen tapaan sikin sokin. Ajoimme siis pieneen kaupunkiin (385 asukasta) ison kirkon viereen korkealle näköalamäelle miettimään tilannetta. Heitimme jopa peliin ajatuksen, että jäädään tähän, kuten ne saksalaiset viime viikolla itärannikon Vopnafröjdurissa kirkon parkkikselle viiden auton voimin.
Vaan eipä aikaakaan kun paikalle tuli pikkukaveri pyörällä ajaen ja sanoi mietiskelevällä englannilla, että jos haluatte yöpyä tässä, se maksaa sitten 3.200 kruunua (21 €). Ei selvinnyt kuinka iso pomo oli pojan asialle laittanut kolehtia keräämään, mutta sanoimme hänelle että me katselemme vain maisemia. Todettakoon että tyypillinen leirintäalue sähköineen maksaa n. 2.500 kr, joten tämän paikan omistajalla oli erilainen käsitys tonttinsa arvosta.
Jatkoimme matkaa Holmavikistä erittäin kauniissa kesäillassa yli kannaksen, jonka ansiosta länsivuonot on niemi eikä ihan saari. Tie oli hiljattain saanut uuden päällysteen, täkäläisen öljysoran. Me saimme erään sen irtokivistä kovalla vauhdilla vastaantulevan auton pyörästä tuulilasiin, johon tuli kunnon jälki. Näin tuli sitten katetta sille aika kalliille vakuutukselle, jossa tuulilasin omavastuu on nolla!
Onhan se totta, että Islanti on varmasti jonkinlainen haaste heille jotka tuovat tänne oman silmäteränsä, matkailuauton mantereelta.
Kapeimmasta kohdasta kannas on vain kymmenkunta kilometriä leveä. Tulessamme länsirannalle aika korkeiden kukkuloiden yli, avautui eteen ilta-auringossa uskomaton lahtimaisema luotoineen, vastarannan jyrkänteinen ja ennen kaikkea Gilsfjördurin lahtineen jonka poikki on rakennettu kaareva n. 3,5 km:n  pengertie.

Tämä pengertie lyhentää matkaa 19 km verrattuna lahden kiertoon.
Löysimme oikein kelvollisen levähdysalueen pöytineen Drangsnesin niemen lenkistä kauniine näköaloineen. Vetäydyimme yöpuulle klo 23 takana ennätysmäinen 335 km päivämatka. Mutta kyllä oli nähtykin kuolematonta islantilaismaisemaa. Ja pitää muistaa että melkein 100 km tuli Drangsnesin osittain edestakaisesta lenkistä.

( Päivitetty: 14.07.2010 19:52 )

Linkki
1. 2. 3. 4. 5.




 Ma 12.7.10
13.07.2010 14:59

MAANANTAI 12.7.10
Grenivik – Akureyri – Blönduos
Ajomatka 218 km, YHT. 1.917 km
Peilityyni vuonomaisema ja +8 astetta, siinä hienon aamun avaimet. Ohutta pilveä, mutta pian aurinko alkoi lämmittää. Tuntui ihan erilaiselta kun ei satanut. Vuonon toisen puolen rinteillä oli jälleen pilvipatja jossain 400 m korkeudessa, kuten näissä maisemissa usein on tapana. Hienon näköistä.
Lähistöllä pesii ilmeisesti runsaasti lintuja, sillä heti kun lähtee autosta kävelylle linnut alkavat lennellä lähistöllä hermostuneesti. Valtaosa on kuovi-tyyppisiä pitkänokkaisia, mutta myös mustavalkoisia oranssinokkaisia meriharakoita (?) näkyy. Muutama lammaskin pentuineen vieraili leirissämme aamukävelyllä.
Morjenstimme omissa oloissaan pysyneet ranskalaiset ja ajoimme kilometrin Laufasin museoalueelle. Ranskalaisten turistibussi oli kansoittanut seudun, eivätkä vanhat rakennukset olleet auki, joten jatkoimme matkaa pikaisen lisätutustumisen jälkeen kohti Akureyria 30 km päähän.
Kapean tyynen vuonon vastapuolelta oli hyvä näkyväisyys pohjoisen Islannin suurimpaan kaupunkiin, asuuhan siellä sentään 17.500 kansalaista. Paikka on kesäisin vilkas risteilysatama ja talvisin erittäin suosittu hiihtokeskus. Jopa lähes 400 km päästä Reykjavikista ajetaan jonossa sinne hiihtämään, ihan kuin meillä Tahkovuorelle.
Ykköstie kurvasi pengertä pitkin vuonon pohjukan poikki aivan lentokentän kiitoradan pään vierestä lahden länsipuolelle ja pian olimme Akureyrin keskustan infossa. Vietimme kivan oloisessa pienessä kaupungissa parituntisen kävellen ja ajellen ympäriinsä. Islantilaiseen tapaan talot olivat varsin värikkäitä, eikä täällä tapaa korkeita rakennuksia juuri missään.
200 m pitkä kävelykadun pätkä oli vilkas, mutta muualla oli hiljaista, paitsi satamassa jonne risteilyalus AidaLuna oli tuonut lastin saksalaisia. Päivitimme taas blogin paikallisessa kirjakaupassa, jonka nettikahvila vaikutti suuremmalta menestykseltä kuin itse kirjapuoli. Islannissa näyttää kahviloissa yleisesti olevan vapaa netti asiakkaiden tai ohikulkijoiden käyttöön. Taas oli maittavat latet, paninit ja mustikkamuffins. Näyttää  nämä islantilaisetkin osaavan leipomishommat.
Akureyrin kadulla tulivat vastaan....
Hiljaisen oloisessa satamassa oli Isla de Juralle rekisteröity komea Ventura II –niminen Grand Banks –tyyppinen n. 60-jalkainen valtamerivene. Komea uudenkarhea alus, joka oli varmaan jollain pitemmällä matkalla. Eipä täällä juuri pitkän matkan moottoriveneitä näe.
Infon parkkipaikalla oli myös tsekkiläinen hotellibussi, siis linja-auto jonka takaosassa on nukkumalokeroita. Olivat varmaan hankkineet sen saksalaisilta… Ja kylän kaikki isopyöräiset oli valjastettu saksalaisten risteilymatkustajien muutaman tunnin maastoreissuja varten.
Kävimme tutustumassa Akureyrin leirintäalueeseen, mutta se oli heikko esitys kaukana keskustasta paikallisella ulkoilualueella puomien takana. Siellä olisi ollut täysin eristyksissä. Meillä tosin ei ollut aikomustakaan yöpyä siellä, mutta olisimme tyhjentäneet kotimme klosettikasetin. Nyt teimme sen karttaan merkityllä tyhjennyspaikalla pääkadun varren huoltoasemalla. Harmaavesi jäi täällä tyhjentämättä, sillä tässä yhteydessä ei ollut siihen sopivaa luukkua.
Sitten oli aika jättää sympaattisen oloinen Akureyri. Osuutensa tähän tosin saattoi olla auringonpaisteella, sillä lämpötila hipoi yht´äkkiä reissun ennätystä, n. 16 astetta ja aurinko on täällä jotenkin kuuman tuntuinen. Nousimme ykköstietä aluksi ylös loivaa rinnettä ja pian tie kääntyi lounaaseen oikaistakseen niemen poikki komeassa, laajassa ja vihreässä jokilaaksossa, jossa oli muutamia maatiloja.
Kävimme aika korkealla ennen kuin alkoi pitkä loiva alamäki seuraavaan jokilaaksoon ja vuonon perukoille. Suuntasimme Saudarkrokurin pikkukaupunkiin (600 asukasta) poikki kahden suuren joen suistoon rakennettua pengertietä. Täällä vuonon vesi oli niin vihreää, että emme olleet vastaavaa nähneet missään päin Islantia. Jokien mineraalipitoinen harmaa ja valtameren vihreä taistelivat keskenään niin, että vesien raja oli nähtävissä kuin viivoittimella piirrettynä, vaikka täällä oli kohtalaisen pirteä pohjoistuuli vesiä sekoittamassa. Lämpökin laski 10 asteen tuntumaan.
Saudarkrokur oli aika kiva pieni kaupunki jossa hetken aikaa kurvailimme. Sattumalta huomasimme, että keskustan laaja ruohokenttä olikin leirintäalue, jossa oli asiakkaana vain yksi asuntovaunu. Saimme täällä kätevästi tyhjennettyä harmaaveden ja täytettyä raikasvesisäiliön. Ainakin toistaiseksi säiliöiden tyhjennykset ja täytöt ovat sujuneet aika vaivattomasti, vaikka toisenlaisiakin kokemuksia tällä saarella on kuulemma saatu.
Jos olisi ollut myöhäisempi hetki, olisimme ehkä jääneet tähän yöksi, sillä aivan vieressä oli kuumavesiuimala, joka oli auki klo 21:een saakka. Eikä se ollut mikään uimahalli, vaikka siltä ulkopuolelta näytti, vaan ulkoallas vielä kuumempine poreammeineen. Näitä löytyy yllättävän monesta islantilaisesta pikkukaupungista, eikä hintakaan ole silloin samaa luokkaa kuin isoissa sinisissä laguuneissa.
Olimme kuitenkin päättäneet, että teemme vielä hieman taivalta yhden kapean niemen poikki seuraavan lahden rannalle Blönduousiin. Se tarkoitti vajaan 50 km:n ajoa vihreässä jokilaaksossa jälleen ensin ylös, sitten korkeimman kohdan jälkeen pitkää alamäkeä takaisin lähes merenpinnan tasolle.
Löysimme Blönduousista kivan yöpaikan läheltä keskustaa aika ison joen korkealta penkalta jonkinlaiselta ulkoilualueelta. Joessa on tällä kohdalla kohtalaisen kokoinen saari jonne johtaa kävelysilta ja jopa hieman metsää.
Ansu tosin ilmoitti, että yöksi on auto siirrettävä hieman kauemmaksi joesta, ettei pudota jorpakkoon jos alkaa tuulla…
Tämä maanantai oli todella hieno ja paikallisen mittapuun mukaan lämmin päivä. Ajomatkaakin kertyi miltei huomaamatta 218 km, mutta hyvä niin sillä tarkoituksenamme olisi vielä ehtiä vierailla edes hieman länsivuonoilla ennen kuin pitää mennä takaisin Reykjavikiin.

( Päivitetty: 13.07.2010 15:15 )

Linkki
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 2.400



©2018 geitel - suntuubi.com